Suomen Hyötytuulen Tahkoluodon merituulivoiman demonstraatiohankkeelle TEM:ltä 30 000 000 euron tuki
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Suomen Hyötytuulelle 30 000 000 euroa merituulivoimainvestointiin Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisesti hyödyntäen EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen (RRF) rahoitusta. Porin Tahkoluodon demonstraatiohankkeen investointiin kohdistettu tuki auttaa luomaan valmiuksia merituulivoimaliiketoiminnan rakentamiselle Suomessa ja poistaa merkittäviä merituulivoiman vesirakentamiseen liittyviä riskejä.
Suomen Hyötytuulen demonstraatiohankkeessa toteutetaan kaksi merituulivoimalaa Porin Tahkoluodon edustalle. Viidentoista megawatin kokoluokan voimalat sijoitetaan syvempään veteen kuin Suomen merialueille aiemmin rakennetut neljän megawatin merituulivoimalat. Hankkeen tavoitteena onkin demonstroida syvempään veteen soveltuva perustuskonsepti ja Suomen olosuhteisiin soveltuvia vedenalaisia rakennusmenetelmiä.
Demonstraatiohankkeen arvioitu teho on noin 30 megawattia ja vuosituotanto noin 109 gigawattituntia. Investointi vähentää hiilidioksidipäästöjä noin 15 400 tonnia vuodessa ja sen rakennusaikainen työllisyysvaikutus on noin 200–250 henkilötyövuotta.
Tahkoluodon alue on luonnollinen valinta demonstraatiohankkeelle, sillä alueelta on olemassa valtavasti tietoa ja hanke voi hyödyntää Tahkoluodon merituulipuiston laajennuksen selvityksiä ja osayleiskaavaa. Demonstraatiohanke sijoittuu kaava-alueelle, ja hanke toteutetaan vuosina 2023–2026 eli ennen Tahkoluodon merituulipuiston laajennuksen rakentamista.
Vuonna 2010 pilotoitu ja 2017 valmistunut Suomen Hyötytuulen Tahkoluodon tuulipuisto on Suomen ensimmäinen merituulipuisto ja samalla maailman ensimmäinen jäätyvän meren olosuhteisiin rakennettu merituulipuisto. Tahkoluodon laajennus käsittää kokonaisuudessaan neljänkymmentä yli 15 megawatin voimalaa ja hankkeen arvioitu valmistumisajankohta on vuonna 2027. Laajennuksen vuosituotannon arvioidaan yltävän 2000 gigawattituntiin.
Lisätietoa ja kuvia Suomen Hyötytuulen Tahkoluodon merituulipuistosta: https://hyotytuuli.fi/tuulipuistot/tahkoluodon-merituulipuisto/
Tahkoluodon laajennuksen verkkosivu:
https://hyotytuuli.fi/tuulipuistot/tahkoluodon-merituulivoimahankkeen-laajennus/
Lisätietoja antavat:
Suomen Hyötytuuli:
Toimitusjohtaja Toni Sulameri, toni.sulameri@hyotytuuli.fi
Hankekehityspäällikkö Juho Lappalainen, juho.lappalainen@hyotytuuli.fi, 050 560 7284
Haastattelupyynnöt: Johdon assistentti Tanja Kivi, tanja.kivi@hyotytuuli.fi, 044 764 1432
Suomen Hyötytuuli Oy on kotimainen uusiutuvan energian tuotantoyhtiö, jolle vakaan omistuspohjan luovat kahdeksan suomalaista kaupunkienergiayhtiötä. Kehitämme tuulipuistohankkeita, suunnittelemme ja rakennutamme niitä sekä huolehdimme tuulivoiman tuotannosta yhdessä kumppaniemme kanssa. Yhtiöllä on seitsemän toiminnassa olevaa tuulipuistoa ja kolme rakenteilla.