Ajankohtaista

Julkaistu 10.10.2023

Tahkoluodon merituulipuiston koekaivuissa merenpohjaa kaivettu syvemmälle kuin aikaisemmin Suomessa

Suomen Hyötytuuli on tehnyt Tahkoluodon merituulipuiston laajennushankkeessa merenpohjan koekaivuita 43 metrin syvyydessä. Merenpohjan tiivistä moreenia kaivettiin syvemmällä kuin koskaan aikaisemmin Suomessa. Koekaivuilla testattiin merenpohjan rakentamisen menetelmiä.

Tahkoluodon demonstraatiohankkeen merituulivoimalat sijoitetaan syvempään veteen kuin koskaan aikaisemmin Suomessa. Koska neljänkymmenen metrin syvyyteen yltävää ruoppauskalustoa ei löytynyt valmiina kotimaasta, syntyi hollantilais-suomalaisen Boskalis-Terramaren ja Suomen Hyötytuulen yhteistyönä tehtävään soveltuva ratkaisu.

Boskalis-Terramaren Meri-Pekka-ruoppausalukseen muokattiin Suomen Hyötytuulen tarpeisiin räätälöidyt laitteet, jotka mahdollistivat merenpohjan muokkaamisen ja näytteiden oton yli 40 metrin syvyydessä. Syyskuun alussa toteutetuissa koekaivuissa Meri-Pekan kauhalla nostettiin demohankkeen voimaloiden alueelta löyhää maata ja kovaa moreenia tutkittavaksi.

”Koekaivuun tulokset olivat monessakin mielessä onnistuneet”, kertoo Tahkoluodon laajennuksen demohankkeen projektijohtaja Manu Grönlund. ”Meri-Pekka räätälöityine työkaluineen osoittautui toimivaksi ratkaisuksi voimala-alueen merenpohjan muokkaamiseen, ja maaperänäytteillä vahvistimme ymmärrystämme merenpohjan koostumuksesta voimalapaikoilla.”Onnistuneen koekaivuun jälkeen Suomen Hyötytuuli harkitsee myös muita menetelmätestauksia merenpohjan muokkaukseen ja analysointiin.

Vuonna 2017 rakennettu, 11 voimalasta koostuva Tahkoluodon merituulipuisto on Suomen ensimmäinen merituulipuisto, ja maailman ensimmäinen jäätyvälle merelle rakennettu merituulipuisto. Suomen Hyötytuuli suunnittelee parhaillaan alueelle laajennusta, jonka demonstraatiohankkeessa rakennettavan kahden voimalan avulla demonstroidaan uuden mittaluokan merituulivoimaloita, huomattavasti aiempaa syvemmälle rakennettavia meriperustuksia sekä merenpohjan rakentamisen menetelmiä Pohjanlahdella.

Demonstraatiohankkeen voimaloiden lupahakemukset ovat vireillä. Tahkoluodon laajennus käsittää kokonaisuudessaan neljäkymmentä vähintään 15 megawatin voimalaa. Demonstraatiohankkeelle on myönnetty Euroopan unionin NextGenerationEU-rahoitusta.

Videokuvaa Tahkoluodon koekaivuista

Lisätietoja antavat:

Liiketoimintajohtaja Esa Holttinen, puh 044 760 8477, esa.holttinen(at)hyotytuuli.fi

Projektijohtaja Manu Grönlund, puh. 040 074 0242, manu.gronlund(at)hyotytuuli.fi

Suomen Hyötytuuli Oy on kotimainen uusiutuvan energian tuotantoyhtiö, jolle vakaan omistuspohjan luovat kahdeksan suomalaista alueellista energiayhtiötä. Olemme yksi kotimaisen meri- ja maatuulivoimaosaamisen uranuurtajista. Olemme mukana vastaamassa Suomen uusiutuvan energiantuotannon tavoitteisiin ja lisäämässä riippumattomuutta fossiilisista polttoaineista. Toimimme vastuullisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti läpi koko tuulivoiman elinkaaren yhdessä sidosryhmiemme kanssa.

Kehitämme tuulipuistohankkeita, suunnittelemme ja rakennutamme niitä sekä huolehdimme tuulivoiman tuotannosta yhdessä kumppaniemme kanssa. Meillä on tuotannossa seitsemän tuulipuistoa, kolme rakenteilla ja lukuisia hankekehityksessä. Kun nykyiset hankkeemme valmistuvat seuraavan kahden vuoden sisällä, on tuotantokapasiteettimme noin 650 MW ja vuosituotantomme ylittää 1900 GWh:n. Kasvamme voimakkaasti, ja kehitysportfoliomme nousee jo yli 3 mrd euron.