Ajankohtaista

Julkaistu 05.01.2023

Tahkoluodon merituulipuiston laajennus etenee kaavoituksesta vesi- ja rakennuslupavaiheeseen

Suomen Hyötytuuli Oy:n yli 500 megawatin merituulivoimahanke Porin Tahkoluodon edustalla etenee lupavaiheeseen. Suomen ensimmäisen merituulipuiston läheisyyteen sijoittuvan Tahkoluodon merituulipuiston laajennuksen osayleiskaava on hyväksytty ja saanut lainvoiman. Kyseessä on merkittävä askel kohti markkinaehtoista merituulivoimatuotantoa Suomessa kaavan mahdollistaessa uusimpien, yli 15 megawatin voimaloiden rakentamisen.

Vuonna 2010 pilotoitu ja 2017 valmistunut Suomen Hyötytuulen Tahkoluodon tuulipuisto on Suomen ensimmäinen merituulipuisto ja samalla maailman ensimmäinen jäätyvän meren olosuhteisiin rakennettu merituulipuisto. Tahkoluodon laajennuksen kaava mahdollistaa neljänkymmenen yli 15 megawatin voimalan rakentamisen avomerelle nykyisen tuulipuiston luoteispuolelle. Suunnitellun merituulipuiston vuosituotannon arvioidaan yltävän 2000 gigawattituntiin. Hankkeen arvioitu valmistumisajankohta on vuonna 2027.

Hankkeen lainvoimaiseksi tullut osayleiskaava hyväksyttiin Porin kaupungin kaupunginvaltuustossa 14.11.2022. Pinta-alaltaan 128 km2 laajuinen kaava-alue sijaitsee Porin edustan merialueella, 4–22 kilometrin etäisyydellä rannasta. Ympäristövaikutusten arviointi toteutettiin vuosina 2020–2021. Kaavan hyväksymisen myötä hanke etenee vesi- ja rakennuslupavaiheeseen, tekniseen suunnitteluun ja investoinnin valmisteluun.

Hanke vahvistaa Suomen riippumattomuutta tuontienergiasta ja tukee niin kansallisia kuin kansainvälisiä tavoitteita lisätä hiilineutraalia energiantuotantoa. Suomen Hyötytuulen toimitusjohtaja Toni Sulameri painottaa hankkeen merkitystä Suomen energiantuotannolle sekä tuulivoimatuotannon kehitykselle myös kansainvälisesti: ”Tahkoluodon laajennus on merkittävä askel Suomen Hyötytuulen merituulivoiman kehitystyössä kohti markkinaehtoista  ja vastuullista energiantuotantoa. Näemme, että hanke toimii merituulivoiman liiketoiminnan käynnistäjänä Suomessa. ”

Lisätietoa ja kuvia Suomen Hyötytuulen Tahkoluodon merituulipuistosta: https://hyotytuuli.fi/tuulipuistot/tahkoluodon-merituulipuisto/

Tahkoluodon laajennuksen verkkosivu: https://hyotytuuli.fi/tuulipuistot/tahkoluodon-merituulivoimahankkeen-laajennus/

Lisätietoja antavat:

Toimitusjohtaja Toni Sulameri, toni.sulameri@hyotytuuli.fi

Hankekehityspäällikkö Juho Lappalainen, juho.lappalainen@hyotytuuli.fi, 050 560 7284

Haastattelupyynnöt: Johdon assistentti Tanja Kivi, tanja.kivi@hyotytuuli.fi, 044 764 1432

Suomen Hyötytuuli Oy on kotimainen uusiutuvan energian tuotantoyhtiö, jolle vakaan omistuspohjan luovat kahdeksan suomalaista kaupunkienergiayhtiötä. Kehitämme tuulipuistohankkeita, suunnittelemme ja rakennutamme niitä sekä huolehdimme tuulivoiman tuotannosta yhdessä kumppaniemme kanssa. Yhtiöllä on seitsemän toiminnassa olevaa tuulipuistoa ja kolme rakenteilla.